Vaalipäivä häämöttää jo lähellä ja vaalikampanja on loppusuoralla. Helsinki on minulle rakas ja olen jo lapsesta asti halunnut vaikuttaa tässä kotikaupungissa. Aluksi 7-vuotiaana kirjoitin kirjeen kaupunkisuunnitteluun, jotta pulkkamäen alle ei tehtäisi parkkipaikkoja. Itämeren puolesta osoitimme mieltä Töölössä serkkujen kanssa samoihin aikoihin. Yläasteikäisenä olin mukana ensimmäistä kertaa keskuspuistoliikkeessä puolustamassa upeita lähimetsiä. Olen toiminut yhdenvertaisuuden ja rasismin torjumiseksi kaksi kautta poliisin neuvottelukunnassa, yrittänyt edistää työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksia niin kaupungin kuin HUS:n erikoissairaanhoidon piirissä. Olen pitänyt esillä ja tehnyt aloitteita koulujen ja oppilaiden tuen ja oppimisympäristöjen parantamiseksi. Asukkaiden ja työntekijöiden osallisuuden ja todellisten vaikutusmahdollisuuksien parantaminen on ollut yksi tavoitteistani aina. Osallistava budjetointi oli yksi vaalitavoitteistani jo vuoden 2008 vaaleissa ja graduni tein asunnottomien osallistumismahdollisuuksista yhteiskunnassa samana vuonna.
Lasten ja nuorten tuki kouluissa, sujuva terveydenhuolto ja hoitoonpääsy nopeammin sekä mielenterveyspalvelut ja erityisesti lasten ja nuorten psykiatria tarvitsevat myös erityisopettajaa pitämään näistä ääntä ja kertomaan siitä, mitä arki todellisuudessa on. Liikunta- ja harrastusmahdollisuuksia on oltava saatavilla kaikille lähellä kotia. Hyvinvointia vahvistamalla luomme pohjaa tulevaisuudelle.
Helsinki on minulle rakas ja neljä kautta luottamustehtävissä ja varavaltuutettuna ei ole vielä saanut paloa hiipumaan. Toivon, että vielä seuraavallakin kaudella voin jatkaa hommia koulutuksen, osallisuuden, sote-palveluiden, liikunnan ja vehreän Helsingin eteen. Annathan äänesi sunnuntaina. Mukaan tarvitset vain henkkarin, josta sinut tunnistaa. Ei haittaa, vaikka passi olisi jo vanhentunut.